torstai 9. huhtikuuta 2015

Paahdettu valkosuklaa-mangojuustokakku

Jo jonkun aikaa olin ehtinyt miettiä paahdetun valkosuklaan testaamista juustokakussa, ja tilaisuus koitti maaliskuun puolessa välissä, kun piti kahvivieraille kehitellä jotain kivaa :) 

Pohjaksi murustelin sokerikakkupohjaa jonka sekaan sulatin voita ja painelin irtopohjavuoan pohjalle. 

Täytevalmisteluissa kannattaa aloittaa suklaan paahtamisella: paahda 200-260g valkosuklaata n.180 asteisessa uunissa: pilko suklaa karkeaksi rouheeksi, levitä rouhe leivinpaperilla pinnoitetun uunipellin päälle, anna sulaa ja paahtua n. 6-8 min, vahdi ettei pääse palamaan.

Valkosuklaatäyte:
3 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
hienoksi rouhittu paahdettu valkosuklaa
3dl kermaa vaahdotettuna
4 liivatetta
- sulata suklaarouhe kasarissa hiljaksiin vaniljamaidon joukkoon, anna jäähtyä hetken aikaa
- liota liivatteet ja sulata, lisää suklaamaitoon ja sekoita lopuksi huolellisesti kermavaahtoon
- kaada kakkupohjan päälle
(tässä kohtaa voit laittaa kakun hyytymään kylmään, itse lisäsin mangotäytteenkin samantein päälle)

Mangotäyte:
2 dl mangopuretta
0.5-1 dl tomusokeria (maun mukaan)
3 dl kermaa vaahdotettuna
4 liivatetta
- makeuta mangopure tomusokerilla
- liota liivatteet ja sulata, lisää mangopureen joukkoon ja sekoita lopuksi huolellisesti kermavaahtoon
- kaada seos valkosuklaatäytteen päälle
- hyydytä jääkaapissa


Tämän kakun päälle tein vielä mangopureesta ohuen kiillekerroksen muutaman liivatelehden avulla, mutta välttämättä kiillettä ei tarvitse lainkaan. Koristelun virkaa hoitaa macarons ja suklaakiehkurat :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti