tiistai 14. huhtikuuta 2015

Uunidonitsit donitsipellillä

Sain käsiini jo jokunen aika sitten tämän donitsipellin, mutta viime viikolla se muutti meille ihan pysyvästi, joten nyt on donitsitehdas pyörähtänyt ihan tosissaan käyntiin! Taikina valmistuu hujauksessa, uunissa nämä on vain muutaman minuutin ja koristella voi hetimiten. Tosin nämä tulee myös syötyä melko hetimiten...


Näissä suklaapintaisissa donitseissa olen dipannut donitsin sulaan maitosuklaaseen, pursottanut päälle raitoja valkoisesta suklaasta ja sirotellut päälle vähän pinkkiä sokerikoristetta. 

Donitsipelti on "12-paikkainen", ja valmistuttuaan leivonnaiset ihan tipahtaa vuoasta pois. 
Keltaiset donitsit koristelin dippaamalla ne ensin sulatettuun keltaiseen candy meltsiin ja pursottamalla päälle tummasta suklaasta raitoja.


Tässä käyttämäni resepti, vähän vähärasvaisempi versio donitsiherkutteluun:

3dl vehnäjauhoja
1dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
½ tl kardemummaa
1 kananmuna
1 dl maitoa tai kermaa
2 rkl voisulaa

1. sekoita kuivat aineet keskenään
2. lisää joukkoon maito, muna ja voisula, pursota taikina donitsivuoan muotteihin
3. paista 220 asteessa n. 5-8 minuuttia (uunista riippuen)
4. koristele

EDIT: VOITTAJAKOMMENTTI ON ARVOTTU, voiton lunastaa Suvi-Tuuli kommentillaan: 
"Kyllä itse tehdyt munkit,muodossa jos toisessa,ilman hilloa tai hillon kanssa ovat parhaita. Mutta donitseja tahtoisin kokeilla,jos vain olisi pelti ;)"

Osallistu Heirolin donitsipellin ja pursotinsetin arvontaan jättämällä kommentti tähän postaukseen, kerro mikä vapun/kevään leivonnainen maistuu sinulle parhaiten :)

Osallistumisaika on 14.-24.4.2015, voittajakommentti julkaistaan lauantaina 25.4.2015. Ellei voittajaa tavoiteta 1 viikon sisällä, arvotaan uusi voittaja. Kuvat tuotteista Heirolin sivulta: 





99 kommenttia:

  1. Kyllä se on ihan omatekoinen munkki :) paras vappu herkku

    VastaaPoista
  2. Itsetehty, sokeripäällysteinen munkkirinkilä ja vielä lämpimänä 💖

    VastaaPoista
  3. Munkki rinkilät, ite tehtynä.

    VastaaPoista
  4. Kyl se tähän asti ainaski on ollu itte leivottu munkkirinkeli :) Mut,jos ton vuoan voittaisin,ni oitis donitsei veivaisin,kuulostaa niin simppelilt ja OIH,miten herkullisilt näyttää :)

    VastaaPoista
  5. Ehdoton ykkönen on perinteinen munkkirinkilä sokerissa pyöriteltynä, mutta hyvänä kakkosena tulee kinuskilla kuorrutetut munkit tai donitsit... Ja tietysti simalla alas huuhdeltuna!

    VastaaPoista
  6. Ehdottomasti itsetehdyt tippaleivät. nam. pitkääkin tehdä viikonloppuna.

    VastaaPoista
  7. Itsetehty taikina ja mies paistaa. Ja nyt jos sais donitsei pojan kaverisynttäreille. T virpi

    VastaaPoista
  8. Itsetehdyt munkit ja tippaleivät. Tosin tänä keväänä voisi olla donitseja?! :)

    VastaaPoista
  9. Tyttömunkki ilman sokeria ��

    VastaaPoista
  10. Itse tehdyt munkit ja sima :) tosin nämä herkut ovat vallan mainion näköisiä ja varmasti myös makuisia :) menee ihan varmasti kokeiluun :)
    Maisa maisafinnholm@gmail.com

    VastaaPoista
  11. No sehän on itsetehty sokeroitu munkki :P

    VastaaPoista
  12. Parasta on itsetehdyt munkkirinkilät ja sima! T. Leivontaan hurahtanu

    VastaaPoista
  13. Noh, itse tehdyt munkit ja rosetit sekä tippaleivät, niitä on niin mukava murustella ja nauttia :)

    VastaaPoista
  14. Kotitekoinen munkkirinkilä on aika herkullista tuoreena ja lämpimänä. :) - A.T -

    VastaaPoista
  15. itse tehty munkki

    VastaaPoista
  16. Itsetehty vaniljamunkki tomusokerihunnulla ja sima.

    VastaaPoista
  17. Itsetehty tippaleipä ripauksella sitruunaa ja omatekemä sima

    VastaaPoista
  18. Aina vappuna on pakko tehdä itse tippaleipiä ( normeja tai suklaisia) sekä omia munkkirinkuloita sekä munkkeja vaniljatäytteellä. Oi nam!!

    VastaaPoista
  19. Itsetehdy tippaleipä on huikeata hommaa ja hauskaa :)
    24hbaking@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Suklaalla täytetyt munkit ovat vapun herkkuja ! :)

    jonataneemil@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Tippaleivät! Ai että.. :)

    VastaaPoista
  22. Ihan ne perinteiset sokerimunkit itse tehtynä :)
    saya
    sayav at hotmail.fi

    VastaaPoista
  23. Tykkään jostain raikkaasta kevät leivonnaisesta vappunakin, ajattelin nyt kokeilla pavlovaa iloisissa väreissä (koristeltuna hedelmillä ja marjoilla). :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Itse tehdyt lihapiirakat ja munkkirinkilät kuuluu meidän vappuherkkuihin :).
    shopaholicloveletters@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Jos herkkuja on tähän asti ollut itsetehdyt munkit niin arvonnan voittaessani uudet herkut taitaa olla noi ihanan näköiset ( ja varmasti makuiset) donitsit ;)

    VastaaPoista
  26. Kyllä ne on itsetehdyt munkit, nam nam :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kyllä ne on itsetehdyt munkit, nam nam :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Siis niin herkullisen näköisiä =)!! Munkit on meidän ehdoton vappuherkku. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Siis niin herkullisen näköisiä =)!! Munkit on meidän ehdoton vappuherkku. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Äidin tekemät sokerimunkit ovar parhaita :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  31. Mun eilinen kommentti ei näköjään tullu perille. Uus yritys! Itse tehdyt sokerimunkit vasta paistettuna. Ja itse tehdyn siman kans tietty. Slurps! :)

    VastaaPoista
  32. Mun eilinen kommentti ei näköjään tullu perille. Uus yritys! Itse tehdyt sokerimunkit vasta paistettuna. Ja itse tehdyn siman kans tietty. Slurps! :)

    VastaaPoista
  33. Omatekoinen munkki
    maiqquu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Äidin tekemät munkit sekä sima! Itse en ole "uskaltanut" munkkeja itse tehdä, olen kammoksunut niiden paistamista rasvassa, mutta tuolla pellillä ehdottomasti uskaltaisin donitseja pyöräytellä! :)

    VastaaPoista
  35. Hillo/vanilja täytteiset munkit, niitä ei tule syötyä yleensä kuin vappuna. Donitsipeltiä olisi hieno päästä kokeilemaan... terkuin Mia

    VastaaPoista
  36. Kyllä se on perinteinen sokeridonitsi.

    VastaaPoista
  37. Kyllä itse tehdyt munkit,muodossa jos toisessa,ilman hilloa tai hillon kanssa ovat parhaita. Mutta donitseja tahtoisin kokeilla,jos vain olisi pelti ;) suvituuli.hautamaki@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Suvi-Tuuli arvontavoitosta! Laitoin sinulle jo sähköpostia, eli olethan pikapikaa yhteydessä, että saadaan arvontavoittosi mahdollisimman pian postiin :) Terv, Mari

      Poista
  38. Vesi kielellä katselen donitsejasi. ;) Kyllä se Vappuna on lämmin munkki, vaikka muuten harvoin munkkia valitsen, jos on muuta tarjolla. leena-muori@suomi24.fi

    VastaaPoista
  39. Ite tehdyt munkkirinkilät joko sokerilla tai jollain suklaalla koristeltuna maistuu aina! Donitseja tulee harvemmin tehtyä, mutta tuollaisella pellillä vois lisäksi kehitellä jotain muutakin leivottavaa ;) laura.kattilakoski@kaustinen.fi

    VastaaPoista
  40. Itsetehdyt perinteiset munkit tekevät vapun. SannaSorvo(a)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Munkkeja odottaa väki vapuksi. Minulla taas on ollut jo tovin vesi kielellä tollasten donitsien odottelusta. Toin nimittäin leipovaiselle tyttärelleni tuliaiseksi reissulta minidonitsipellin.. mutta eipä tuo ole ehtinyt vielä maistiaisia äidille tarjota. Jospa vinkkaankin hänelle tuon sinun ohjeen... josko sitten äidillä tärppäis ;-)

    VastaaPoista
  42. Kyllä se on kotitekoinen munkki!

    VastaaPoista
  43. Munkki kuluu ehdottomasti vappuun!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Munkki kuluu ehdottomasti vappuun!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Munkki on hyvvee

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Vappuna rosetteja ja simaa, itse tehtyjä tietenkin :)
    Saukkomartta@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Kotisimaa ja äidin (84-v.) paistamia munkkeja :)
    Terveisiä ja kiitoksia ruusukurssista! eija.ali-mattila@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  48. Hei!

    Pidän perinteisistä jutuista kuten munkeista mutta melko varmasti teen noita donitseja vapuksi :)

    Mukavaa vappua kaikille!

    jussikookoo@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Tippaleivät maistuvat parhaiten :) Munkit hyvänä kakkosena :)

    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Juurikin donitsit :) Kaupasta aina ostanut, mutta voisihan niitä itsekki tehdä

    enkeli71(at)gmail.com

    VastaaPoista
  51. Suosikkini on tippaleivät (on jo tullut syötyäkin) ja kyllä munkitkin kuuluu vappuun :)
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Itse paistetut munkit.

    VastaaPoista
  53. Vappumunkit ilman muuta! Itsetehdyt tietty.
    T. Nelliina

    nelliina@yahoo.com

    VastaaPoista
  54. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  55. En oikein munkkien päälle ymmärrä, mutta keväisin on aina saatava rahkapullaa! :)

    VastaaPoista
  56. Olen kahdesti aiemmin tehnyt itse munkkeja,ja oikein hyviä tuli.Varsinkin kun älysin hyödyntää joutilaana olevaa rasvakeitintäni,munkit kypsyi keittimen sisällä rasvaa roiskimatta homma hoitui näppärästi.Ajattelin tehdä pienen koe erän munkkeja jo viikonloppuna.
    jaaouma@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Vappuna on kyl pakko saada munkkeja! Onneksi niitä ei tule sitten muuten syötyä.. ;)

    VastaaPoista
  58. Vapun herkku on itse valmistetut rosetit.

    VastaaPoista
  59. Itsetehdyt munkit tottakai! :))) Tannja_1@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Ehdottomasti miehen tekemät munkit! =)
    salmiakki80@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Omatekemät munkit. Nam!

    nanuma67@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Munkki on ykkönen!
    t. Mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  63. Vappuna lempparia on sima! :) johanna--r(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Hillomunkki :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  65. Munkki on suosikkini.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  66. Vappuna munkki, muuten kevään leivoksista sitruunakakku!
    millaturunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  67. Itse paistetut munkit,mutta donitseja pitäisi testata ��.
    mervi.tornberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Ehdottomasti munkit maistuu ja myös raikkaat sitruuna - ja rahkapiirakat. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Tippaleivät ovat niin ihania, tulee lapsuus mieleen! ruokonens@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Itsetehdyt rahkamunkit!
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  71. Tippaleivät ja munkit ,kummatkin täytyy tehdä.

    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  72. Itse tehdyt munkit niin parhaita!

    VastaaPoista
  73. Munkit on ihan hyviä :)
    garanbola(at)gmail.com

    VastaaPoista
  74. Oman iskän tekemät munkit kera äidin tekemän siman! Jospa tänä vuonna tekisi itse ja antaisi lapsille vastaavia makumuistoja :)
    vannaliisa@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Vappumunkit, ite paistetut ja kuorrutetut. Mukaan kivaan arvontaan. Olispa kiva voittaa:)

    VastaaPoista
  76. Lasten kanssa tehty sokerimunkki kahvin kera ❤️

    VastaaPoista
  77. Kyllä se taitaa olla se mahdollisemman "köyhästä"munkkitaikinasta tehty lämmin munkki

    VastaaPoista
  78. Voi, tippaleipä ja munkit maistuu parhaiten <3

    VastaaPoista
  79. Munkit ja sima
    nemesis@kotiposti.net

    VastaaPoista
  80. Itse tehdyt munkit ja sima
    jasmiini@dnainternet.net

    VastaaPoista
  81. Munkki
    lintu6(at)luukku.com

    VastaaPoista
  82. munkki ihanan makealla kuorrutteella ;)

    VastaaPoista
  83. tippaleivät kerran vuodessa herkullisia

    VastaaPoista
  84. Itsetehdyt munkit siman kanssa.

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  85. Munkki tietysti! Myös rahkaleivonnaiset kuuluvat minusta kevääseen.

    VastaaPoista
  86. munkit maistuu

    jessicalonnberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  87. Omatekemät munkit siman kera :)
    lindjoh21@gmail.com

    VastaaPoista
  88. munkit
    k.hautala@nic.fi

    VastaaPoista
  89. Vasta leivottu munkki :)

    heididreamcake@gmail.com

    VastaaPoista