Uudenvuoden aaton kahvipöytään piti tottakai saada jotain makeaa, ja
samalla tuli testattua monessa blogissa vilahdellut houkuttavan
kuuloinen pätkismousse. Tässä oma versioni pätkismoussesta:
1½ prk flora vanillaa
1 prk vaniljatuorejuustoa
2 pss minipätkiksiä
6 liivatelehteä
Vaahdota vanillat. Sulata pätkikset mikrossa, vähän väliä sekoitellen. Sekoita sulaneeseen suklaamassaan vähitelleen vaahtoutunutta vanillaa, niin että suklaamassa tulee notkeammaksi. Sekoita lopulta suklaaseos loppuun vanillavaahtoon ja vatkaa joukkoon myös tuorejuusto. Liota ja sulata liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan ja sekoita huolellisesti suklaavaahdon joukkoon.

Pohjana 5 munan täytekakku pohja sokerivesikostutuksella. Päällä flora vispi, koristehelmiä ja marsipaanilehtiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti