perjantai 18. heinäkuuta 2014

Hääkakku valkoisin ruusuin

Tein viime vuoden heinäkuun lopulla satuteemaisiin häihin kakun tällä kokonaan valkoisella värimaailmalla ja näillä satumaisilla sanoilla: Happuly Ever After", ja nyt sain tehdä viime viikonlopun häihin hyvin samanmoisen, ihanaa! Tähän kakkuun ei tullut päälle mitään koristetta, ja sivureunan pitsit on kakkupitsiä, kun esikuvakakussa on käytetty sokerimassapitsiä. Kakkupitsinauhaa on myös ruusukranssin lomissa pieninä pyrähdyksinä :)


Tämä kolmikerroksinen kakku on mitoitettu 75 hlölle, pohjina on tuhti suklaakakkupohja ja täytteenä vähälaktoosinen mansikkamousse. Juhlaan valmistui myös erillinen pieni "allergiakakku", johon tehtiin kaakaoinen sokerikakkupohja gluteenittomana ja täytteeksi maidoton mansikkamousse.

Muutamaa viikkoa ennen häitä viilattiin hääparin kanssa suunnitelmat lopulliseen valmiuteen, ja siihen yhteyteen valmistui tämä pieni maistiaiskakku, jossa pinnan helmiäinen pääsee paremmin esille:


Säät on kyllä suosineet turkulaisia hääpareja anakin niinä viikonloppuina kun minä olen juhliin saanut kakkuja tehdä, nyt vaan toivotaan, että sama onni jatkuu vielä elokuulle, syyskuussa saakin sitten jo tulla vähän syksyn tuntua luontoonkin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti