sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Marsu-kakku

Voihan jyrsijä! Melko systemaattisesti olen kieltäytynyt 11-v siskontyttöni hamsterikakkutoiveista, mutta nyt kun vastaan tuli toiselta taholta marsu-kakkutoive, niin pakko sitä oli lähteä kokeilemaan. Tätäkin taiteenlajia saa vielä treenata, eli ehkä siskontyttö vielä saa hamsterikakkunsa :)

Kakku on gluteeniton ja laktoositon suklaakakku, mukaeltu Pullahiiren tästä reseptistä.
200g l:ton margariinia
200g tummaa suklaata
- sulata
2 dl gl. jauhoseosta
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
-sekoita keskenään
5 munaa
2½ dl sokeria
- vaahdota
150 g l:ton ranskankermaa
Sekoita muna-sokerivaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, sulatetut suklaa ja rasva ja lopuksi ranskankerma.
Paista 175 asteessa n. 50 min. Käyttämäni vuoka oli n.22 cm halkaisijaltaan, ja kakusta tuli reilun korkuinen.
Paiston ja jäähtymisen jälkeen leikkasin kakkupohjan kolmeen kerrokseen ja muotoilin veitsellä haluamaani muotoon.
Kakku on itsessään kosteampi kuin perus sokerikakkupohja, eli jätin kostutuksen väliin ja sivelin kakkulevyjen päälle vadelmahillokerroksen, jonka päälle vadelmamoussekerrokset.
Pinta on voi-sokerikreemiä tällä Kakkuhelmen kreemireseptillä tehtynä. Omaa käsialaani kreemistä tuli hiukan liian ohkaista, eli seuraavaksi pitää muistaa lisätä maitoa varovasti. Kreemin ohkaisuuden huomaa mielestäni myös kuvasta, josta näkee, että kakun "helmaan" on alkanut muodostua ohkaista nestekerrosta
Koristeet on marsipaania / vaahtokarkkimassaa.
Ja nyt pidän kaikki peukut ja peukkuvarpaat pystyssä, että kakun saava nuori marsuharrastaja on synttärikakkuunsa tyytyväinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti